perjantai 27. tammikuuta 2017

Viikko 3

Maanantaina asentelin levyihin tiivisteitä. Päivä kuluikin kokonaan tiivisteitä laitellessa.


Tiistai alkoi tuttuun tapaan tekemällä pieniä laatikoita. Jonka jälkeen pääsin valmistelemaan maadoitusjohtoja kyseisiin laatikoihin.



Kolmantena päivänä tuli kokonaan uusi homma, jossa valmistelin virtavahteja. Laitteesta lähti kaksi johtoa, jotka katkaistiin 30cm pituisiksi. Tämän  jälkeen johdot holkitettiin.




Torstaina saimme päätökseen virtavahtien valmistelun. Tämän jälkeen asensimme virtavahdit koteloon. Yhteen koteloon kytkettii 8 virtavahtia.




Viikon viimeinen päivä alkoi uudella työllä. Irroitin sähkökaappien ovista vääriä nimikylttejä. Tämän jälkeen korvasin ne oikealla kyltillä. Ovien jälkeen pääsinkin asentelmaan lisää virvahteja koteloihin. Saimme työn valmiiksi, jonka jälkeen saimme odotella 30min uusia virtavahteja.

lauantai 21. tammikuuta 2017

Viikko 2.

Toinen viikko alkoi tuttuun tapaan koteloiden teolla. Ei vielläkään tietoa mihen pienet kotelot menevät. Alkaa tuntua siltä, että hallitsen koteloiden teon.







Tiistaina aloitin kokonaan uuden työn, joka erosi koteloiden ja johtojen asentamisesta kokonaan. Aloitin valmiiden keskusten paketoimisen, joka oli työni seuraavat kolme päivää. Keskukset laitettiin pahvilaatikkoihin, jotka täytettiin styroksilla ja kuplamuovilla. Ennen paketoimista työparini mittasi keskuksen ja minä otin kuvat.




Perjantaina viikon viimeisenä päivänä kokosin osittain kaappeja Jaakon kanssa. Kyseiseen kaappiin tuli vain yksi kolmivaihepistorasia ja iso katkaisin. Tähän mennessä kaikki kaapit jotka olen kasannut tai paketoinnut menevät kiskoon kiinni.

1.

 Ensinmäinen työpäivä alkoi helpolla työllä, jossa kasattiin koteloita. Tässä vaiheessa ei ollut tietoa mihen kotelot oli tarkoitettu.





Toisena työpäivänä asensin levyyn katkaisimen sekä nolla ja maakiskon.







 Perjantaina kokosin katkaisimelle oman kotelon ja kokosin työn loppuun.

Tässä katkaisin melkein valmiina.